26.10.2011

Piiloutumisesta

Nidolla on tapana vetäytyä aamulenkin jälkeen omiin oloihinsa. Usein se valtaa makuuhuoneen ja jatkaa sängyssä uniaan pitkälle iltapäivään. Tai sitten se menee piiloon.

Joskus sellaiseen paikkaan, josta sitä ei ihan oikeasti löydä (ja sitten mietin, olenko tosissani voinut unohtaa kokonaisen siperianhuskyn lenkkipolulle), mutta yleensä - kuten tänäänkin - piilopaikka on tätä tasoa:


Koska molemmat koirat ovat näköjään surkeita valitsemaan piilopaikkoja, on pakko katsoa peiliin ja miettiä, onko syy meissä kasvattajissa. 


Asiaan on pureuduttava ja siihen on puututtava ajoissa, ettemme tee samanlaista virhettä ihmispoikasen kanssa. Muuten siitä tulee se lapsi, joka piiloutuu kirkonrotassa omien käsiensä taakse.

Haluaisin, että siitä tulisi mieluummin se lapsi, joka keksii kaverinsa kymmenvuotissynttäreiden piiloleikissä kietoutua keskuspölynimurin säiliön ympärille ja piilotella tyhjän päällä roikkuvassa imurikaapissa niin pitkään, että päivänsankarin on lopulta pakko nöyrtyä ja pyytää piiloutuneelta äänimerkki vihjeeksi piilopaikastaan. 

Vieläkin välillä mietin, miksen voinut tajuta etsiä sieltä hiton imurikaapista.

12 kommenttia:

  1. Tuli mieleen oma loistava piilopaikka, joka oli keittiössä hellan ja tiskialtaan välisellä tasolla kuivauskaapin takana. Seisoin siis siinä pöydällä ja kapeat pohkeet siinä näkyi, mutta sekottuivat tiskiainepullojen ja muiden sekaan. Se oli ihan törkeen hyvä piilo, koska kukaan ei oikeen vaivautunut edes kävelemään sisään keittiöön, kun ovelta näytti siltä ettei siellä ole mitään piiloja. (:

    VastaaPoista
  2. Jotenkin pää on tyhjä, mutta yritän pukea sanoiksi asiat.. jotain ihmeellistä kiertotietä osuin tänne ja heti kolahti! Täällä on sellainen koti-olo :)

    VastaaPoista
  3. En oo ennen kommentoinu, vaikka käyn päivittäin kurkkimassa josko oisit kirjotellu taas. Nyt oli kuitenki pakko kommentoida, koska olin pienenä aina ihan surkea piiloutuja (tollasta Nido tasoa) kunnes kerran piilouduin vanhempien vaatekaappiin takkien sekaan, jalat kenkien keskellä piilossa, eikä muuten iskä löytäny, vaikka kerran kurkkaski sinne, oi sitä ylpeyttä ! :D
    ja pakko vielä sanoa, että rakastan tätä blogia, sun tapaa kirjottaa ja näitä valokuvia !!<3

    VastaaPoista
  4. Hei!
    Lisää suitsutusta: minäkin rakastan tätä blogia!
    Kun jotain joskus julkaiset, ostan - ja myös kaikille ystävilleni ja sukulaisilleni ja naapureilleni ja kaiken varalle....
    Terveiset Taunuksesta

    VastaaPoista
  5. Tavallaan ymmärrän kyllä pointin, mutta ootko sä nyt ihan varma. Ettet vaan joutuisi joskus itse etsimään Ipanaa (kissojen ja) koirien kanssa! ;)

    VastaaPoista
  6. Jun & Mimmu, kiva kääntää veistä tällaisen onnettoman piiloutujan syvässä haavassa! Jun, aivan nerokasta toi pohkeiden sulauttaminen tiskiainepulloihin :D Mimmu, mä olen joskus onnistunut tossa ihan samassa! Jalat korkeisiin saappaisiin ja loput pienestä tytöstä pitkän takin sisälle piiloon, ja sitten vaan odotetaan sopivaa uhria...

    Mymmeli, mahtavaa palautetta, kiitos :) Tervetuloa kotiin siis ;)

    Taunuslainen, arvostan tota valitsemaasi termiä "kun"... :)

    VastaaPoista
  7. Voi Nidoa ja ihmislasta, kyllä teidän miehen kanssa OIKEESTI pitää nyt skarpata! Lapsi parka laittaa muuten varmaan pupujen tapaan pelkän päänsä pensaaseen ja luulee, ettei kukaan nää.. ;D

    Mun lempparipiilo oli lapsena pianon takana. Se olikin hyvä piilo, paitsi sitten, kun olin siellä aina. Ihmettelin itsekin, että miten mut aina löydetään ekana?! Blondi...:DDD

    VastaaPoista
  8. Meillä jättiläissaluki katoaa päivittäin (ja öisin) runkopatjasängyn alle. Uskomatonta että se myös mahtuu sinne! Löysin blogiisi tänään ja palaan kyllä uudestaan :)

    VastaaPoista
  9. mut jos leikitään extremepiilosta eli piilosta pimeässä niin se omien käsienkin taakse piiloutuminen voi toimia. (itse kyllä käytin takanreunusta tuossa tilanteessa, liian ilmiselvä paikka etsiä.)

    VastaaPoista
  10. Satsu, no jos siitä tulee joku ihan huikea lahjakkuus, täytyy varmaan ostaa sille joku kiva kilikellokoru kaulaan. Ettei huku koko plikka.

    annamari, mä niin ymmärrän, oon itse paennut syömään varastettua jätskiä piiloon esim. ruokapöydän alle. Tosi jännä, että ne aina löysi...

    tuija, tervetuloa! Ja varmaan tosi päättäväinen saluki teillä :D Koda "piiloutuu" usein yöksi meidän makuuhuoneen intialipaston alle. Eli työntää päänsä sinne silmiä myöten.

    khyo, EXTREMEPIILOSTA? Kenen hullun rohkeus sellaseen muka riittää?

    VastaaPoista
  11. Meillä (Anskulla ja kun Max- koira on meillä hoidossa) paras koiraleikki on piiloleikki: Max siis odottaa kiltisti keittiössä ja merkin saatuan lähtee etsimään piiloon mennyttä ketä tahansa ja on niin innoissaan, että häntä meinaa irrota siinä heilutuksessa.... Piilopaikat eivät osin ole mitään kovin haastavia, mutta riittäviä pikkukoiran pikkuisille aivonystyröille!

    VastaaPoista
  12. Hahah, aivan ihana! :D Meillä on leikitty joskus namipiilosta niin, että asuntoon piilotetaan pieniä herkkuja ja Nido saa etsiä. Leikkiminen hiipui sen jälkeen, kun Koda tuli meille. Se vaan koheltaa ympäriinsä, sotkee kaiken, häiritsee Nidon leikkimistä eikä ikinä löydä mitään itse.

    VastaaPoista

Kahdeksan tassua ja kymmenen vikkelää sormea kiittävät kommentistasi.