11.10.2011

Koiraihmisten liikuttamisesta

Monelle ihmiselle side omaan koiraan on paljon voimakkaampi ja tärkeämpi kuin side useimpiin ihmisiin. En käsittääkseni ole ainoa, joka aina välillä toivoisi kaikkien (tai ainakin joidenkin) ihmisten katoavan maailmasta (vähintään hetkeksi), mutta joka ei ole koskaan haaveillut elämästä ilman koiria.


Olen usein miettinyt, miksi koirien sielunelämään perehdyttävistä kiertokirjeistä ja mietelauseista suurin osa on typerää ajanhukkaa ja lukijan aliarvioimista, vaikka aihe on suurelle osalle ihmisistä niin valtavan läheinen.

En tarkoita sitä, että koiriin pitäisi suhtautua vakavamielisesti tai huumorintajuttomasti. Ihmettelen vain sitä, kuinka köykäisiä vaikuttamisen keinoja koiraihmisille suunnatun materiaalin tuottajat käyttävät, vaikka mahdollisuus olisi verrattain helposti tehdä lähtemätön vaikutus, liikuttaa ja koskettaa aiheella, joka on monelle tärkeä.


Tietysti on niitä harvoja poikkeuksiakin. Kodan Suomessa asuvan pikkusiskon Kiaran emäntä pisti taannoin jakoon tämän seuraavan. Sen luettuani piti istua hetki keräilemässä ajatuksia. Ja itseäni.


Näkemys koiran tarkoituksesta

Eläinlääkärinä toimiessani minut kutsuttiin kerran tutkimaan erästä Irlanninsusikoiraa.
Koiran omistajat, pariskunta ja heidän 6-vuotias poikansa, olivat kaikki hyvin kiintyneitä lemmikkiinsä.

Tutkittuani koiran totesin, että se oli kuolemassa syöpään. Kerroin perheelle, että en voinut tarjota tälle vanhalle ja rakastetulle koiralle mitään muuta kuin eutanasian. Koira voitaisiin saattaa viimeiselle matkalleen heillä kotona, turvallisesti, omien ihmisten ympäröimänä.

Seuraavana päivänä, kun menin nukuttamaan koiraa, tunsin tutun kuristavan tunteen kurkussani. Pikkupoika vaikutti rauhalliselta silittäessään vanhaa koiraa viimeistä kertaa. Muutamassa minuutissa koiravanhus nukahti rauhallisesti viimeiseen uneen.

Istuimme hetken yhdessä puhellen siitä surullisesta tosiasiasta, että eläimet elävät paljon lyhyemmän ajan kuin ihmiset. Silloin poika sanoi: "Minä tiedän miksi".
Yllättyneinä me kaikki jäimme kuuntelemaan.

Se, mitä hän sanoi seuraavaksi, hätkähdytti minua. En ollut koskaan kuullut yhtä lohduttavaa selitystä. Poika jatkoi: "Ihmiset syntyvät siksi, että he oppisivat, miten eletään hyvä elämä. Että rakastetaan ja ollaan kilttejä toisille. Mutta koiratpa osaavat jo tämän. Siksi niiden ei tarvitse elää niin pitkään."




P.S.
Suden hetkellä on näemmä 80 listautunutta lukijaa ja blogissa vierailee päivittäin noin kaksisataa ihmistä. Se on aivan älytön määrä kirjoittajalle, joka ryhtyi alun perin kirjoittamaan lähinnä itselleen ja äidilleen. Kiitos.

Kommentteja saa aina jättää, luen vanhoihinkin postauksiin tulleet viestit ja vastaan kaikkiin. On hienoa saada jotakin tuntumaa siitä, kuka sinä olet, ja monet teistä tunnenkin jo mitenkuten.

Postaustoiveitakin otetaan mieluusti vastaan! Vaippojen ja tuttipullojen täyttämät päivät eivät aina saa mielikuvitusta lentämään ihan entiseen malliin, joten hyvät, keskinkertaiset ja ihankivat ideat saa pistää jakoon.

12 kommenttia:

  1. Törmäsin tuohon tekstiin ainakin kertaalleen jossain, vaan en lukenut juttua, koska kuten sanoit, suurin osa kiertokirjeistä tuppaa olemaan sellaista diibadaabaa ja turhaa spämmiä, ettei niitä vain jaksa loputtomasti, ja näin ollen usein skippaankin ne suoraan. Nyt kun kummiskin luin ton tekstin tästä postauksesta kokonaisuudessaan täytyy myöntää, että tossa piilee sellainen oikeasti pätevä elämänohje kaikille ihmisille. Meillä on lyhyesti sanottuna paaaaljon opittavaa koiriltamme. :)

    VastaaPoista
  2. Täällä yksi vieläkin omaa bernipoikaansa ikävöivä kohta corgineitin hankkiva naikkonen, joka tykkää blogistasi tosi paljon (koiranäkökulmainen esittely, toki olen paljon muutakin - vai olenko). Mulla ei ole mitään toiveita, muuta kuin että postaa niin paljon kuin jaksat, odotan päivittelyjäsi! Ja näköjään odottaa moni muukin:)

    VastaaPoista
  3. Tämä blogi on ollut minulle lempparini jo pitkän aikaa. En ole vain osannut kommentoida. Ujouksissani, heh :D

    "koska maailman ja ihmisen väliin tarvitaan jotakin karvaista" on mielestäni niin hyvin kiteytetty :) Haaveilin siperianhuskysta todella kauan, heitin lopulta haaveet koska uskoin että tämä rotu olisi minulle liian vaativa. Pääni tosin kääntää aina ja yhä tämän rodun edustajat, joten tämä on suurin syy miksi blogiisi joskus eksyin ja miksi tänne jämähdin.

    Olen itse pesunkestävä koiraihminen. Olen päätynyt kultaisennoutajan omistajaksi, nyt mennään jo kuudetta vuotta. Koira on niin valtavan rakas, perheenjäsen sanan kaikessa merkittävyydessään. Tyttäreni, vaikkakin hän vasta 8kk onkin, tuntuu repivän koirasta ihan saman ilon ja onnen kuin minäkin :)

    Halusin vain lopettaa tämän stalkkaamisen ja kommentoida, vihdoinkin!

    Postausideoita ei ole muuta kuin että jatka samaan malliin. Huomaan aina odottavani sinun kirjoituksiasi.

    Koirista on aina ihana katsella kuvia ja hehän ovat kuin koomikkoja konsanaan! Olen nauranut monet hyvät naurut sinun tilannetajulle ja koirien erinäisille kikoille ja kujeille :)

    VastaaPoista
  4. Jee, pitkiä kommentteja! Silmät kiiluen kuola poskella täällä lueskelen :D

    Bemary, tossa itse asiassa oli lopussa sellainen spämmähtävä lista niitä varsinaisia elämänohjeita, joita ton "kirjoittaja" oli mukamas päivän päätteeksi sitten kirjannut ylös. Tyyliin "Muista aina heiluttaa häntää kivoille ihmisille". Jätin sen sit pois, ettei mene uskottavuus tältäkin koira-ajatelmalta.

    Katrinsessa, mutta koiranäkökulmainen esittelyhän kertoo ihmisestä tosi paljon! Vähän kun lempisarja. Tai lempibändi. Ja ehkä tän blogin kommenttilaatikkoon sopii noista parhaiten toi koiranäkökulmainen esittely. Voi, bernipoika <3 Mä olen aina halunnut bernin, mutta miehellä on niihin liittyen joku lapsuudesta jäänyt trauma... Onnea corgineidistä! Ja kiitos :)

    Raparperityttö, riemuitsen ujoutesi väistymisestä!
    Noi syyt, joiden takia tätä blogia luet, on samat joiden takia tätä kirjoitan. Onhan huskyt aika haastavia, sitä en kiellä, mutta moni tuntuu elävän siinä harhaluulossa, ettei niiden kanssa voisi elää tavallista elämää ollenkaan. Yksi mun entinen, amerikkalainen opettaja tiivisti yleiset ajatukset aika hyvin: "When I think of huskies, I think of FULL MAYHEM." Se oli tosi ihmeissään siitä, että mä istuin rauhassa sen luennolla samalla kun kaksi huskya on kotona keskenään :D "So you have to clean up the minute you get home, right?"

    Kultaiselle noutajalle kovasti terveisiä, se oli mun koira-allergisen lapsuuden haavekoira nro 1 :) Suunittelin, että sitten kun oon Iso, ostan kaksi kultaista noutajaa. Meidän pian puolivuotias tytär vaikuttaisi muuten repivän onnea ja iloa lähinnä vaan Kodasta. Se alkaa kikattamaan ääneen, kun Koda tulee paikalle. Nidoa sen sijaan tuijotetaan apaattisena.

    Ja kiitos, joo, onhan noi aikamoisia oman elämänsä pirkkapekkapeteliuksia, vaikka emäntää ei aina nauratakaan :D

    VastaaPoista
  5. Viisas valinta. Tollasena riisutumpana versiona siinä on järkeä, joka ei huku siihen perinteiseen "lässytykseen", jos näin voi sanoa. Vähemmän on enemmän tässäkin tapauksessa. :)

    VastaaPoista
  6. No niin just, ja se lista kyllä tulee jokaisen jutun lukevan koiraihmisen mieleen :) Sellainen turha selittäminen on ei-koiraihmislukijoita varten, eikä niille voi mun mielestä avata jutun merkitystä kuitenkaan.

    VastaaPoista
  7. Meillä on kaksi kissaa mutta tämä kirjoitus pysäytti. Ihana.

    Ja ihana on myös blogisi!

    <3

    VastaaPoista
  8. Kuin myös - käyn sun blogissa usein imemässä itseeni visuaalisen vaativaisuutesi tuotoksia :) Oon varmaan ennenkin jossain mussuttanut tästä, mutta meidän visuaaliset silmät on varmaan tehty samalla linjastolla, kun pidän kaikkea sun tekemää niin kauniina.

    Voin myös tunnustaa olevani sydämeltäni kissaihminen. Ellen olisi niille allerginen, meillä olisi kolmetoista kissaa ja musta tulisi hullu kissanainen jo alle kolmekymppisenä.

    VastaaPoista
  9. minä täällä myös ilmoittaudun. luen blogiasi säännöllisen epäsäännöllisesti ja se kuuluu suurimpiin blogi-suosikkeihini. kolmestakin eri syystä: vauva. koirat. ihanan lämminhenkinen, huumoripitoinen ja elävä teksti. ja hei, neljäskin syy on, kuvat, ne on kauniita.

    minä olen pienen vauvan ja vähän isomman taaperon äiti. olen vaimo. olen kahden ihanan sekarotuisen koiran emäntä. itse en ole blogia koskaan kirjoittanut, ehkä vielä joskus. toivottavasti ainakin.

    välillä kaikkea tätä arkea pyörittäessä on ihana ottaa pieni tauko, istahtaa koneelle ja lukea muutamaa blogia. täällä vieraillessani saan useimmiten hymyn huulilleni. kiitos sinulle blogistasi, se on mielettömän hienosti kirjoitettu ja kuvitettu. viihdyn koirajuttujesi ja myöskin vauvajuyttujesi parissa hurjan hyvin. jatka samaan malliin. kaikkea hyvää sinulle ja koko laumalle.
    -outi-

    VastaaPoista
  10. Voi kiitos, Outi. Parasta mahdollista palautetta on se, kun kuulee, että joku hengähtää näiden juttujen parissa - uhraa hiljaisen hetkensä sille, että kuuntelee ja katselee omaa ajatusvirtaani.

    Olen huomannut, että omista hengähdyshetkistäni täydellisimmin ympäröivästä hulinasta irrottavat ne, kun kirjoitan tänne joko uusia juttuja tai vastailen lukijoiden kommentteihin. Muuten sitä tulee aina vähintään puolikkaalla korvalla ja toisella silmällä seurattua, mitä nämä neljällä raajalla kulkevat puuhaavat... Tiedät varmaan, mitä tarkoitan. Arkieskapismi toimii siis Suden hetkessä kahteen suuntaan :)

    Kaikkea hyvää teidänkin poppoolle, pitäkää huolta! Ja tule ihmeessä ilmiantamaan blogisi, jos sellaisen joskus päätät perustaa.

    VastaaPoista
  11. pistää itkettämään, onneksi töissä voi vähän tirauttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä työpaikka on kyllä sellainen, jossa voi vähän tirauttaa <3

      Poista

Kahdeksan tassua ja kymmenen vikkelää sormea kiittävät kommentistasi.