17.11.2010

Työtä tontuille

Mitä voi antaa joululahjaksi ihmiselle, jolla on jo kaikkea?

En minä vaan tiedä. Mutta koiraihmisen pakettiin olisi kyllä ehdotus!

Meillä on aina arvostettu kovia, neliskulmaisia paketteja. Kaksitoistavuotiaana pyysin ja sain joululahjaksi kaksi suurta tietosanakirjaa, jotka palvelevat edelleen, vaikka silloisia luokkakavereita joululahjalistani kovasti naurattikin.


Jokajouluiselta Esplanadin Akateemiseen kohdistuvalta hyökkäykseltä tarttui viime vuonna mukaan tällainen, lahjaksi itselleni. Pitkien keskustelujen jälkeen tietty, laumanjohtaja kun oli jostain ihmeen syystä sitä mieltä, että meille ei tarvita, eikä varsinkaan mahdu enää yhtään uutta kirjaa, ja aiotko sä muka sitten lukea tota.


Sharon Montrosen Mutts on paras valokuvakirja ikinä. Sharon on erikoistunut eläinten, lasten ja vauvojen kuvaamiseen (ihana nainen!), mutta on tätä kirjaansa varten marssittanut studioon pelkästään maailman suosituinta koirarotua - siis sekarotua.



Sekoituksia löytyy laidasta laitaan ja koirat on kuvattu omina suurina persooninaan. Jokaiselle on varattu kokonainen aukeama, jonka toisella sivulla on mainittu kunkin mallin nimen lisäksi hänen edustamansa rotuyhdistelmä.






Mallien ilmeikkyys on niin liikuttavaa, ettei kirjaa voi selailla naama peruslukemilla. Montrose on valinnut omistuskirjoituksensa yhteyteen sitaatin, johon ei ole mitään lisättävää:

"Dogs' lives are too short. Their only fault, really."
- Agnes Sligh Turnbull

(suom. "Koirien elämät ovat liian lyhyitä. Mutta se onkin niiden ainoa vika.")

16.11.2010

Kirsutohtori

Näimme muutama viikko sitten lentokoneessa naisen, jolla oli hämmentävän suuri aurinkolippa päässään ja t-paidassaan teksti, joka laumanjohtajaa kovasti hymyilytti, mutta joka ei allekirjoittanutta 10 tunnin lennon jälkeen jaksanut kiinnostaa.

Mutta näinä iltapäivän hijaisina hetkinä, kun kaksi silmäparia seuraa herkeämättä (okei, vähän torkahdellen) tekemisiäni ja tasainen hengitys kohisee lattianrajassa, tuo mietelause risteilee vähän väliä mieleeni.

My therapist has a wet nose.


Terapeutillani on märkä nenä.  

(Meidän tapauksessamme myös vaaleanpunaraidallinen, toim. huom.)

P.S.
Kommenttilootassa oli päässyt käymään toistuvasti niin, että kivoja kommentteja oli jäänyt odottamaan julkaisemista. Otin kaikki kommentointirajoitukset pois vastaavan välttämiseksi jatkossa. Joku oli myös vahingossa (ehkä humalassa) ehdottanut susilauman listautumista Blogilistalle. Sekin otetaan harkintaan.

5.11.2010

Mainosmiesten koiruuksia

Mikäli olisin mainostuksen uhri, eikä koirien kuivanappuloiden ainesosilla olisi niin väliä (eli mikäli siperialaisten kulinaristivatsat kestäisivät mitä tahansa...), meillä syötäisiin ehdottomasti Pedigreetä. Yrityksessä, jossa ymmärretään näin hyvin koiraihmisten tunnemaailmaa, ei voi olla paljon pielessä.

Ensimmäisenä todennäköisesti nerokkain koskaan tehty mainos, jälkimmäisenä Nelosella juuri nyt pyörivä pätkä, joka saa meidän kotikatsomon hymyt korviin ja emännän hihittämään.


3.11.2010

Sushiluola

Luoja tietää, miksi päädyn dokumentoimaan ruoanlaittotalkoita aina juuri silloin, kun meillä valmistuu laumanjohtajan lempiruokaa. Toisaalta, mieluummin tätä kuvaa kuin lihasoppaa.




Laumanjohtajan ahertaessa keittiössä me ruoanlaittotaitorajoitteiset keskitymme meille tutumpiin puuhiin. Eli esim. varpaiden haisteluun...


 ...ja lojumiseen.


Kuten kuvista huomaa, uuden maton myötä keittiössäoleilusäännöt on pantu uusiksi: matolle saa nykyään tulla makoilemaan myös ruoanlaiton aikana, mutta häiritsevästi käyttäytyvät henkilöt poistetaan viipymättä, eikä mitään lattialle pudonnutta saa ottaa ilman lupaa.

Kodan mielestä keittiössä parasta on se, että siellä säilytetään sen lempileluja: keittiöpyyhkeitä. Se nuuhkii, puree ja imeskelee niitä onnellisena aina sopivan tilanteen sattuessa.


...Ja käyttää niitä tietysti myös unirätteinä.

Me sivulliset kävimme luonnollisesti myös ihmettelemässä valmista ateriaa. Itse en sushia syö - kuvissa on kaksi lautasta vain siksi, että pienet japanilaiset eivät ole ottaneet viikinkimiesten päivittäistä ravinnontarvetta huomioon ruokalautasia mitoittaessaan.



Tänään oli päivän päätteeksi vuorossa karvanpoistajaiset. Koirien harjaus-, kynsienleikkuu- ja pesuoperaatio on jostain syystä alkanut saamaan meillä apokalyptisiä mittasuhteita (= huutoa, tulikivenkatkua, kiroamista ja ärinää), ja ilmassa leijuu aina kiva yhdessä tekemisen meininki (= kaikkia laumanjäseniä ketuttaa tasapuolisesti samaan aikaan).


Olen yrittänyt saada aikaan jonkinnäköistä molempien osapuolten kannalta hyödyllistä sopimusta: "Jos te ette enää kasvata ylimääräistä pohjavillaa, mä en enää harjaa teitä. Ikinä."

Ilmeisesti kommunikaatio-ongelmien takia takkuavia rauhanneuvotteluja jatketaan toistaiseksi. 


"Älä nyt vaan tuo sitä harjaa enää lähelle..." 

2.11.2010

Pyllypiristys

Olo on ollut vähän vetämätön (kuten kuvasta näkyy, muillakin kuin allekirjoittaneella), ja koska jollain siellä ruudun toisellakin puolella ihan varmasti on, ajattelin ilahduttaa teitä tänään taltioidulla pyllykuvalla.


Pyllykuvissa on aina jotain erinomaisen hienoa, mutta oman lisänsä niihin tuovat ehdottomasti harjaamattomat villahousut ja katonrajaa kohti sojottavat takaraajat.

Pyllykuvan kylkiäisinä päivitän tiedot meneillään olevasta empiirisestä kokeesta, jonka olen uhannut aikoja sitten toteuttaa.


Laumanjohtaja toi taannoiselta Lapin-reissultaan tuliaisiksi porontaljan. Sopivaa on etsitty pari vuotta. Sen kummempia kriteereitä ei ole ollut, taljan on pitänyt vain näyttää ja tuntua sopivalta. Yritimme toissakesänä ostaa taljan Kauppatorilla turistitavaraa myyneeltä mieheltä, joka kieltäytyi sellaista myymästä kuullessaan, että taloudesta löytyy suuria koiria. Kaikki koirat kuulemma aina repivät porontaljat. Ei auttanut selittelyt, että lattioillamme on kyllä muitakin taljoja, joita ei ole revitty. Porontaljat ovat kuulemma asia erikseen.


Talja ostettiin pyllynlämmikkeeksi ennalta määrittelemättömään paikkaan, mutta päätin uhkarohkeasti asentaa sen makuuhuoneen lattialle, ja vieläpä juuri siihen kohtaan, jossa siperialaiset nukkuvat. Talja on ollut sijoillaan nyt puolitoista kuukautta, eikä siitä ole irronnut karvaakaan. Tarkalleen ottaen kumpikaan koirista ei ole ollut taljasta edes kovinkaan kiinnostunut, tosin Koda säilyttäisi sitä jostain syystä mielellään mytyssä.

Johtopäätös: emännän sisustustaipumukset 1 - siperialaiset 0