19.10.2010

Sinne ja takaisin

Olen puoliverinen kotihiiri - äitini mielestä jokin on pielessä, ellei parasta matkassa ole kotiinpaluu. Siispä voinkin tyytyväisenä todeta, että valtameren väärältä puolen ollaan kotiuduttu ja sormeen ilmestyneeseen ylimääräiseen rinkulaankin jo totuttu. Nimi näyttää vielä vähän oudolta, mutta miesvalinnasta riemuitsen edelleen.






Kaikki hääkuvat erinomaisen valokuvaajan ja rakkaan ystäväni Veikko Kähkösen käsialaa

Juhlat olivat niin onnistuneet, etten vielä oikein ymmärrä sitä itsekään. Sysäänkin kunnian onnistumisesta ihanille vieraillemme ja unohtumattomille esityksille. Häälahjalistamme oli hieman tavallisesta poikkeava, joten saimme lahjaksi muun muassa kaksi meille tehtyä kappaletta (joista toisen sietäisi päästä radiosoittoon) ja melkein morsiamen korkuisen pinon kirjoja. Suuri osa vieraista oli valinnut lahjalistan ensimmäisen kohdan ja tehnyt nimissämme lahjoituksen Helsingin Eläinsuojeluyhdistykselle. Kiitos.


Toipumismatkalle kaasutettiin hetimiten ja matkustusaikaa yhteen suuntaan kertyi vaatimattomat 25 tuntia. Olen puolikotihiirenä ylpeä ja yllättynyt siitä, että tälle urhealle maailmanmatkaajalle koti-ikävä iski vasta toisena päivänä. Tietokoneen taustakuva vaihdettiin siperialaisteemaiseksi ja iltaisin selailtiin puhelimien valokuvia. Nelitassuisista erillään eläminen on luonnotonta, sanon minä.




Matka meni ikävästä huolimatta hyvin. Laumanjohtaja snorklaili kilpikonnien perässä, kun itse makasin rannalla meritähtiasennossa. Iho on vaihtanut sävyä vampyyrinvalkoisesta ihmisenväriseen ja korvien välissä tuntuisi vieläkin olevan hiekkaa.

Puolentoista viikon löhölomailun jälkeen suuntasimme muutamaksi päiväksi suosikki-suurkaupunkiini Lontooseen.

Inhoan vaateostosten suorittamista (en toki aivan niin paljon kuin ruokaostoksilla käyntiä), mutta kaikkein mieluiten hoidan sen näin syksyisin, jolloin pörröisten ja lämpimien vaatteiden tarjonta vastaa niiden kroonista tarvettani. Sumuisessa Lontoossa tarjonta oli ilahduttavan suuri ja kotimatkaa varten piti ostaa (vain yksi ihan pikkiriikkinen) ylimääräinen laukku.




Parasta oli tietysti se, kun koirat haettiin kotiin. Tyypit olivat hyvässä hoidossa laumanjohtajan vanhempien luona, jonne suuntasimme suoraan lentokentältä. Kun avasimme ulko-oven, tuulikaapin oven takaa kuului skeptinen "Möh, möh?". Koda vastaanotti meidät kuitenkin yllättävän rauhallisesti, kun taas Nido ei vaikuttaisi vieläkään ihan uskovan, ettemme ole enää lähdössä pois.

 "Mä nyt vaan varmistan, ettei se tosta hilpase mihinkään..."

Ehkä osittain hyvitysmielessä päätin heti saapumista seuraavana aamuna, että keittiöön on saatava uusi matto nyt heti. Koda osoitti edelliselle matolle joitakin kuukausia sitten haisevan vastalauseensa ja minä sinetöin sen kohtalon pilaamalla sen pesussa. Nyt tilalle saatiin entistä ehompi, jota meillä ollaankin testailtu innokkaasti.



Keittiöömmehän ei noinniinkun periaatteessa ole ylimääräisillä häntäheikeillä asiaa silloin, kun siellä tehdään ruokaa. Allaolevassa kuvassa havainnollistetaan, miten uuden maton päälle voi silti vaivihkaa yrittää ujuttautua.

1 kommentti:

  1. Jihuu! Te ootte palannu! Ja NIIIIIIN ihana postaus, KIIIITOS! Aivan mieletön juhlapaikka ja mekko teikäläisellä, WUF sanon minä! Arvostan myös isosti häälahjalistaanne, hyvin ajateltu!

    Ihan muutamat kengät jouduit sitten ostamaan lisää, hihhihhih, mutta ne tulee kyllä tarpeeseen täällä jäätävässä periferiassa. Tuntui varmaan hippasen viileähköltä biitsin jälkeen...

    Entäs sitten sudet, oih ja voih miten suloisia he ovat! 'Möh, möh'- kas, noihan mä vissiin tunnenkin, hihhihhih! Sä olet varmaan itsekin huomannut, että toi teidän mattovalinta keittiössä ei varmaan kauheesti kannusta nelijalkaisia pysymään sieltä poissa... Toi vika kuva on jotain NIIIIIN suloista!

    Yhteenvetona: ONNEA vielä kerran, TERVETULOA kotiin ja postauksia innokkaana odotellessa! Ü

    VastaaPoista

Kahdeksan tassua ja kymmenen vikkelää sormea kiittävät kommentistasi.