30.9.2010

Haloo!

Koda tässä kiteyttää lähipäivien fiilikset.


...Keskellä sisustusta, jota emäntä ei myönnä sävyttäneensä koiriin.

Tahaton bloggaustauko on johtunut erinäisistä laumajärjestykseen tulevista muutoksista. Siviilisäätyä vaihdetaan ylihuomenna. Järjestelyt ovat sujuneet suunnilleen samaan malliin kuin hölmöläisiltä valon kantaminen säkissä mökkiin: koko ajan sitä olevinaan tekee jotain, mutta jostain syystä mitään ei tunnu saavan aikaiseksi, eikä tehtävien asioiden lista lyhene.

Siperialaiset eivät pyöri helmoissani varsinaisen tuomiopäivän aamuna, mutta Ronja pyörii. Tarkoituksena ja vakaana pyrkimyksenä on saada dokumentoitua aamun touhuja Ronjan näkökulmasta. Lähdemme pian siviilisäätypäivityksen jälkeen miettimään tekosiamme toiselle puolen maailmaa, ja siperialaiset jäävät perheelle hoitoon. Olen kiinnostuneena yrittänyt udella laumanjohtajalta, millä ilveellä hän aikoo saada minut irrotettua koirista silloin, kun lentokentälle pitää lähteä.

Aikoo kuulemma turvautua tainnuttamiseen.

Tulin siis vain ilmoittamaan, että hengissä ollaan, ja blogin normaaliin päiväjärjestykseen palaillaan viimeistään lokakuun lopulla.

...Ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan, olen viimeiset pari viikkoa keskittynyt odottamaan sitä hetkeä, kun pääsemme reissusta kotiin ja saan upottaa kasvoni siperialaisten havuntuoksuisiin turkkeihin.

2 kommenttia:

  1. IIIK, Ronja morsiusneitona, wuf! Mä oon kans tommonen vähän säälittävä matkalainen: mietin ennen, aikana ja jälkeen lähinnä koirista erossaoloa. Hyvä me, urheat maailmanvalloittajat!

    Paljon, paljon onnea siviilisäädynuudistukselle ja rapsutuksia kaikille karvatassuille! Ü

    Ps. En meinaa malttaa odottaa tulevia postauksia, huoh!

    VastaaPoista
  2. Joo, urheat maailmanvalloittajat on täälläkin ihan taatusti tippa silmässä, kun puolet laumasta jää Suomeen...

    Kiitos kiitos :)

    Ja ei onneksi tarvinnut ihan hirveän pitkään odottaa ;)

    VastaaPoista

Kahdeksan tassua ja kymmenen vikkelää sormea kiittävät kommentistasi.