4.7.2010

Valvomo

Parveke tuli asunnon mukana ikään kuin bonuksena, emme koe olevamme parvekeihmisiä ja vasta hieman ennen muuttoa mieleen juolahti, että parveke on ilmeisesti tapana kalustaa jotenkin. Siksi päätimme kalustaa parvekkeen sen todennäköisimpiä käyttäjiä varten.

Parvekkeemme on aika hankalan muotoinen - kapea ja pitkähkö, joten tilankäytön optimoimiseksi sinne päätettiin rakentaa (= minä päätin, että laumanjohtaja rakentaa) kiinteä laveri.


Laverin materiaali valittiin parvekkeen valmiin lattian mukaan ja se rakennettiin parvekkeella jököttävän pylvään ympärille. Laveri suunniteltiin koirakäyttöön: halusimme, että perheessä kulloinkin asuvilla koirilla on mukava paikka, josta ne näkevät hyvin ulos. Siksi laveriin ei rakennettu kunnollista selkänojaakaan näköesteeksi, vaan selkänojan virkaa toimittaa kausittain vaihtuva tyynykasa, joka on koiranpennun suuressa suosiossa.

 



Toinen parvekkeella muutosta saakka ollut kaluste on pyöreä, alennusmyynnistä löydetty lepotuoli. Se on tilankäytöllisesti maailman älyttömin esine etenkin pieneen tilaan sullottuna, mutta halusin sen ehdottomasti siksi, että Nido pitää pyöreistä nukkuma-alustoista ja minä pidän kaikesta pehmeästä. Tuoli onkin hellesäällä lähinnä meidän kahden käytössä, en tiedä onko laumanjohtaja edes ehtinyt istua siinä koskaan.


Siperialais- ja sapiens-käyttäjiä varten parvekkeella on myös koneellinen viilennys.


...Eli Matsuin pieni pöytätuuletin, jonka pinnoihin Koda on vihdoin oppinut olemaan työntämättä kuonoaan. Koska emännällä on ongelmia elävien kasvien hengissäpitämisessä ja siperialaisilla on vaikeuksia ymmärtää, miksi kaikkea vihreää ei saa syödä, ovat parvekekukat jo valmiiksi kuivia.


Työhuoneesta saneerattu hyllykkö on parvekkeella väliaikaissäilytyksessä ja kuivaustelineessä killuvat lyhdyt ovat olleet kaksi vuotta matkalla kattoon. Lisäksi emännän ostoslistalla lukee puuvillaverhot partsille, jotta lauma pääsisi tarvittaessa katseilta piiloon.  

3 kommenttia:

  1. Teillä on ihan huippuluokan valvomo! Se onkin tärkeää, koska uskoisin, että teilläkin tykätään valvoa! Meillä on sohva olohuoneessa asetettu ainoastaan valvomisen kannalta optimaalisesti ikkunan eteen. Ihmiskäyttäjiä ajatellen paikka ja sijoittelu ei ole mitenkään loistava. Mutta kun valvominen ON tärkeää! Ü

    VastaaPoista
  2. Meillä tykätäänkin valvoa, mutta vaan silleen rauhallisesti, reagoimatta. Ronjan valvominen taas on enemmän sitä, että hirveä huutoraivarikohtaus kaikelle epäilyttävälle (lastenvaunut, pakettiautot), ja asiasta kommentoidaan vielä pitkään jälkeenpäinkin.

    Meidän valvojat siis on sellaisia, että vaikka etupihalle löntystelisi karhu, pojat varmaan vaan katsoisivat pöljinä vierestä. Jos ihan meidän parvekkeen edessä haukkuu koira, pojat juoksee parvekkeelle ja sitten... ...vaan katsoo.

    Juuri näistä valvonnallisista syistä olen kanssa aina haaveillut sohvasta ikkunan edessä, mutta meillä se ei vaan millään tavalla ole mahdollista. Ronjan valtakunnassa puolestaan on ostettu ihan varta vasten sellainen sohva, että Hänen Ylhäisyytensä voi siinä arvolleen sopivasti lökötellä ja tarkkailla pihamaata.

    VastaaPoista
  3. Siis nää ylhäiset westiet ja heidän 'paapomisensa', ihan oikeesti! Onneks on samaan sortuvia kohtalotovereita! Meillä Ines kans enempikin saa niitä raivareita ja kommentoi todella pitkään jos esim. varis (HUI!) käy pihalla. Välillä touhu on mielestäni hiukan yliampuvaa... Rosa rouva selvästi halveksii Ineksen hötkyilyä. Rosan mielestä kannatta reagoida, jos voi saada herkkupalan tai kunnollista, pitkään kestävää rapsutusta. Muuten on hyväksi olla kuninkaallisen arvokkaasti ja lepäillä pehmeillä paikoilla.

    Teillä pojat on kirjaimellisesti valvojia. Heidän mielestään ilmeisesti konkreettinen järjestyksenpito kuuluu jollekin muulle osastolle! Ü

    VastaaPoista

Kahdeksan tassua ja kymmenen vikkelää sormea kiittävät kommentistasi.