25.2.2010

Krapula

Suomalaiseen juomakulttuuriin kuuluu läheisesti krapulakulttuuri. Kotikutoiset selviytymiskikat ja tarinat tarunhohtoisista sankareista siirtyvät sukupolvelta toiselle. Krapulakokemuksia vertaillaan ja pahimman läpikäynyt ylenee suoraan legendaksi.


Olen tullut nyt siihen tulokseen, että pahin mahdollinen krapula on sellainen, jossa heräät nukutuslääkepäissäsi tajuten, että lisääntymisvälineistösi on viety, jalkovälisi teipattu ja päähäsi on liitetty muovitorvi, joka tekee lempipuuhastasi eli oman ahterin tutkimisesta mahdotonta. Ihan ymmärrettävää, että siinä tilanteessa haluaa itkeä lohduttomasti ja mahdollisimman kovaäänisesti koko yön.


Samassa paikassa yöpyneistä kahdesta muusta koirasta ja neljästä ihmisestä minä olin tietysti ainoa, jota kiljunta tuntui millään tavalla häiritsevän, ja joka ei joka tapauksessa halunnut valvoa jonkun yliarvostetun talviurheilutapahtuman takia.

Tosin Nidon ylläkuvatusta ilmeestä päätellen senkin sietoraja alkaa olla kymmenen tuntia käytännössä yhtäjaksoisesti jatkuneen elämöinnin jälkeen täynnä. Nukkumapaikakseen se löysi roskikseen matkalla olevan, kuvottavan keinokuituisen peitontapaisen, joka levitettiin sille keskelle lattiaa, ja josta se ei ehkä ole halukas luopumaan enää ikinä.

Evakuoiduimme laajempiin, seinänaapurittomiin tiloihin ensimmäisen yön ajaksi, sillä itkeminen oli odotettavissa ja halusimme huomaavaisina ihmisinä säästää naapurit piinalta. Kunhan saan ensin nukuttua vähintään seitsemän tunnin päiväunet, palaamme tukikohtaan ja aloitamme viiden päivän kipulääkekuurin, viimeiset miehisyyden rippeet riisuvan koulutuksen ja ylipäätään huomattavasti pallittomamman elämän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kahdeksan tassua ja kymmenen vikkelää sormea kiittävät kommentistasi.