23.12.2009

Hanget korkeat...

Moi!

Kuten tarkkaavaisimmat ovatkin ehkä jo huomanneet, lunta on satanut koko viikon. Junien myöhästellessä, autojen törmäillessä ja ihmisten kaatuillessa on kuitenkin tiettyjä tahoja, jotka nauttivat hangista täysin rinnoin.




Vietämme joulun pääkaupunkiseudulla, mutta huomenna olisi päästävä sukuloimaan hieman pidemmälle. Ensimmäistä jouluaan viettävä Koda on jouluinnostuksesta tai jostakin muusta liikkeellä olevasta viruksesta johtuen sopivasti vatsataudissa. Sitä ei siis voi ottaa mukaan reissuun, muttei oikein jättää yksin kotiinkaan.


Koiranpennut vaikuttaisivat olevan sairaina hyvin samanlaisia kuin sairastavat lapsetkin. Jos koiranpentua lähestyy, se alkaa vikisemään, heiluttamaan häntäänsä ja änkeämään syliin. Sitä ei kiinnosta osallistua päivittäisiin rutiineihin ja se söisi mielellään pelkästään herkkuja (ja villasukkia). Tai ei missään nimessä ainakaan sitä lääkettä. Se on nuutunut ja väsynyt, mutta päästessään lumihankeen se menee sekunnissa aivan sekaisin. Se riehuu ja riuhtoo remmissä, heittelee lunta kuonollaan ja kiljahtelee riemusta. Se muistaa olevansa sairas vasta kun se raahataan takaisin sisälle.

Ärtyneestä puhinasta päätellen pitkästynyt potilas käy välillä ärsyttämässä makuuhuoneeseen päiväunille vetäytynyttä Nidoa. Täytynee lopettaa riita heti alkuunsa ja keksiä potilaalle jotain muuta tekemistä...

Suden hetki toivottaa lukijoilleen erinomaista joulua ja huomauttaa, että jouluyönä ahmitut kalorit palavat parhaiten lumisodassa!

16.12.2009

Riekaleita

En ole koskaan ollut käsityöihminen. Puikot eivät oikein pysy käsissä, enkä ymmärrä ompelukoneistakaan mitään. Tänä vuonna kuuminta muotia olleet revityt paidat (esimerkkejä täällä ja täällä) ovat jääneet osaltani haaveeksi - sain kyllä revittyä yhden paidan, mutta tuloksena oli lähinnä matonkuteita. Ja yksi kiukkuinen laumanjohtaja, joka ei osannut yhtään arvostaa paitansa uutta muotoilua.

Mutta lähipiiristäni löytyy kyllä useampiakin käsityöläisiä. Työt on jaettu siten, että äitini kutoo villasukkia ja Koda luo niistä sitten (salaa) oman tyylitajunsa mukaista, repaleista katumuotia. Työnäytteitä alla.




12.12.2009

Kuononkasvatusta

Olen aina ihmetellyt, miksi vieraat vain harvoin viihtyvät meillä niin kauan, että joutuisivat käyttämään vessaa.


Olen valmis myöntämään, että se saattaa ehkä johtua tästä.

Koda herätti meidät tänään hyppäämällä vatsan päälle sänkyyn pitäen samalla terävää merkkiääntä. Noustuamme laumanjohtaja huomasi, että Kodan kuono on yön aikana muuttunut valtavaksi. Punnitsimme hetken, onko kyse kenties äkillisestä kasvupyrähdyksestä vai allergiakohtauksesta ja päädyimme jälkimmäiseen. Eläinlääkärin kanssa käytiin puhelimitse seuraavanlainen keskustelu:

- Meillä on yhdeksänkuinen siperianhusky ja sen kuono on nyt valtava ja vaaleanpunainen. Se on eilen syönyt ainakin yhden villasukan, jotain lenkiltä, ja kantanut uuden luun lähelle avatusta eläinliikkeestä kotiin, mutta turpoaminen huomattiin vasta aamulla.
- Joo, antakaa sille kyypakkaus. Koska se on niin pieni, ei kannata antaa täyttä kolmea tablettia vaan yksi tabletti kymmentä kiloa kohti. Mitä se painaa?
- Kakskytviis kiloa.
- ...Oho. Okei. No antakaa sitten vaan se koko pakkaus.

6.12.2009

Lukupiiri

Taannoisista sairastamisista johtuen työt ovat lievästi sanottuna kasaantuneet näille joululomaa edeltäville muutamille viikoille. Eikä Nido siedä kiirettä. Se inhoaa sitä, kun sitä huomioidaan siinä sivussa, eikä sitä voi huijata. Eilen laumanjohtajan pyrähtäessä asioilla Nido asettui rapsutettavakseni ja ärähti, kun epähuomiossa unohduin katselemaan samalla muualle. Se on ollut viime päivät suunnattoman hermostunut aina, kun joku laumasta on puuttunut.

Tänään olemme ylläpitäneet omanlaistamme lukupiiriä. Eli minä olen lukenut ja muut laumanjäsenet ovat vaihtelevalla kokoonpanolla ankkuroituneet ympärilleni.


Sattumalta - ja itsenäisyyspäivän teemaan sopien - luettavana on tällä kertaa Tšetšenian sotiin perehdyttävä järkäle. Nido on asettunut viereeni peittojen sekaan kannustamaan aina, kun olen avannut kirjan.





Jos vaihdan paikkaa, se kulkee perässäni, kurkistaa vessan ovesta perääni tai kömpii viereeni sohvalle. Olen selvästi erikoistarkkailussa. Syytä en tiedä.


Toissaviikkoisella lääkärikäynnillä selvisi, että Kodan testosteronitaso on ilmeisesti tavallista korkeampi, mutta paino sentään (luojan kiitos) pysynyt samana. Se on nyt muutamaa päivää vajaat yhdeksän kuukautta ja painaa 25 kiloa, on joka kohdasta huomattavasti Nidoa leveämpi ja vantterampi. En itse osaa katsoa sitä näkemättä edessäni avutonta ja aivotonta pentua, mutta lauman ulkopuoliset tuntuvat suhtautuvan siihen kuin aikuiseen. Koskakohan Kodan lapsenmieli saavuttaa kehityksessään sen valtavan koon? Vai saavuttaako ollenkaan? Eivätkös satujen jättiläisetkin ole yksinkertaisia, kömpelöitä ja hyväuskoisia?