28.2.2009

Myyräuutisia

Noitapennuista julkaistiin aamulla kaksiviikkoiskuvat. Näyttävät edelleen jyrsijöiltä (äitini mielestä erityisesti myyriltä), mutta raottelevat sentään silmiään.





(Yllä noitapojat samassa järjestyksessä kuin yksiviikkoiskuvissakin.)

Kun oltiin ihasteltu vauvakuvia tarpeeksi (ja siivottu), suunnattiin taas saareen.

Päästiin perille hieman tavallista myöhemmin ja suurin ruuhkahuippu oli jo ohi. Jäätiin rannalle kolmisin ja Nido keskittyi lähinnä poseeraamiseen:


Olimme myös sen verta onnekkaita, että pääsimme vierailemaan Hänen Ylhäisen Korkeutensa (tunnetaan lähipiirissä myös tuttavallisemmin Ronjana) luona.

Ronja täyttää maaliskuussa 6 vuotta ja on elämäni ensimmäinen koira. Rodultaan Ronja on puhdasrotuinen länsiylämaanterrieri, mutta on jostain syystä sekä pehmeä-, että kiharakarvainen. Ja vanhemmiten muuttunut hieman kermanväriseksi. Ja ehkä myös hieman kärttyisäksi. Kuvassa Ronja osoittaa tyytymättömyyttään sitä kohtaan, että taskuuni varastoidut namit eivät päätyneet hänen ruokalistalleen.

25.2.2009

Perhepäivä

Tänään oli taas luonnonvalollisesti niitä päiviä, jolloin ei voi epäonnistua kameran kanssa. Ja jostain syystä taas siivouspäivä. Nuo meidän lauman miespuoliset jäsenet ovat siitä ilahduttavia otuksia, että innostuvat leikkimään (=sotkemaan paikkoja ja luomaan yleistä kaaosta) aina silloin, kun on siivottu.


Lähdettiin sisätiloissa riehumisen jälkeen riehumaan ulos. Rajasaari uiskenteli auringonvalossa eikä haitannut yhtään, vaikka paikalla oli sankoin joukoin myös niitä koiranomistajia, jotka eivät koirakorttikokeesta selviytyisi. Nido reipastui vihdoin ja otti kontaktia Armas-mastiffiin, jota se on vältellyt tähän asti. Armas on rajiskävijöistä oma suosikkini, joten ei ihme että Nidokin vihdoin tykästyi.

Se ei saa tulla etupenkille. Ja se on säännöstä hieman eri mieltä.

Pennunhakusuunnitelmatkin ovat edenneet taas. Hanna, jolle tulee noitapentueesta tyttöpentu, soitti tänään kun oltiin saaressa ja ehdotti, että haettaisiin pennut kimpassa Göteborgista. Eli nyt haussa on halvat lentoliput Götikseen ja takaisin ja tähtäimessä saada ne pääsiäistorstaille, jolloin pentua voisi ihastella heti alkuun pitkän viikonlopun ajan.

23.2.2009

Maanantaitouhuja, part 2

Tänään on ollut yksi niistä harvoista päivistä (joita on n. 2/kk), kun Nido ei ole päässyt leikkimään muiden koirien kanssa. Tämä kuitenkin eroaa muista vastaavista päivistä niin, että saimme kerrankin taltioitua sen, mitä tapahtuu silloin kun Nidolla on tylsää.

Se nimittäin leikkii itse.

Ja leikkiminen ei tarkoita sille sitä, että vähän vedetään solmulelua isännän tai emännän kanssa. Sen lempileikki on sellainen, jossa se hyppii sohville ja sängylle juosten ympäri asuntoa, heitellen itselleen lelua (samalla kun emäntä yrittää epätoivoisesti tehdä koulutöitään, kuten esimerkiksi parisivuista tutkielmaa...). Se näyttää tältä:






Suunnittelin ensiksi kirjoittavani pokkana postauksen, jossa kerron kuvien kera siitä, kuinka Nido harjoittelee cha-chata. Katsokaa nyt tuota keskimmäistäkin kuvaa! ...Tulin sitten siihen tulokseen, ettette olisi kuitenkaan uskoneet, joten luovuin aikeistani.

Nyt keittiöstä kuuluu jo kovaäänistä, tyytyväistä tuhinaa. Valmistautuu varmaan seuraavaan erään. Leikki päättyi tällä kertaa siihen, että Nidoon iski äkillinen laulamistarve ja se esitti minulle joitakin tarkoin valikoituja operettiteoksiaan asianmukaisella ulvonta-asennolla tehostettuina. 

Maanantaitouhuja

On ilmennyt muutamia logistisia ongelmia.

Käytimme lauantaiaamupäivän tehokkaasti pennunoutosuunnitelman yksityiskohtien hiomiseen. Tyssäsi heti alkuunsa. Soitimme sekä Siljalle että Vikingille ja ilmeni, että kaikki mahdolliset tavat liikkua auton ja jonkin kelluvan kulkuvälineen kanssa Turusta Tukholmaan kestävät kymmenisen tuntia. Minkä lisäksi maissa on pakko olla n. 12 tuntia. Itse pennun vastaanottamisessa ei voi kestää kauan, eikä pennun kanssa paljoa kierrellä Tukholman putiikeissa, joten se 12-tuntinen kävisi aika pitkäksi. Myös se kymmentuntinen laivamatka tuottaisi ongelmia - siitä huolimatta, että Rockyn isäntä oli tiukasti sitä mieltä, että hytin kokolattiamatoille "voi ihan hyvin pissata". Vaikka mikäs minä olen muiden matkustustottumuksia tuomitsemaan...

Siispä tulimme siihen tulokseen, että pentu haetaan lentäen. Meidän etuoveltamme on Helsinki-Vantaan ulkomaiden lähteviin matkaa n. 5 minuuttia (hitaan kuskin kyydissä) ja Ruotsin päässä ei tarvitse odotella paluulentoa kuin muutamisen tuntia. Koko toimitukseen kuluu laskelmiemme mukaan suunnilleen seitsemän tuntia.
Kasvattajalta saatiin vielä varmistus, että luovutusikäinen husky painaa vain kahdeksan kiloa, joten sen saa luettua käsimatkatavaraksi.

Mielikuvissani ehdin jo istua koneessa sylissäni pieni sudenpentu vaaleansiniseen vauvapyyhkeeseen kapaloituna, supisemassa sille mukavia ja pitämässä tassusta kiinni ettei sitä jännitä. 

Sitten kasvattaja muistutti, että käsimatkakoira kuljetetaan kantolaukussa. Ei olisi tullut mieleenkään! Jotenkin sitä lähtökohtaisesti olettaa, että kantolaukut ovat vain niille mekkoihin puetuille pikkukoirille, joiden emännät haluavat yhden tekosyyn lisää Burberry-kuosisen asusteen omistamiselle. 

...Eli nyt saan vihdoin tarpeeksi painavan tekosyyn söpön koiralaukun hankkimiseen!

Miettikää nyt pientä sudenpennun päätä kurkkaamassa tällaisesta:



(kuva yappyfashion.fi)

Sisäinen koirasomistajani on herännyt! Seuraavaksi ostan Nidolle jonkin söpön poolopaidan. Mahdollisesti myös kravatin ja aurinkolasit. Ja timanttipannan.

Koska eilen iski heti aamusta käsittämätön laiskuus, sunnuntaisiivoamiset jäivät väliin ja siirtyivät tälle päivälle. Onneksi saatiin siivousavuksi Nidon valtaisa työpanos. Nido on muun muassa...


Auttanut pahviroskien kanssa...



Toiminut työnvalvojana nukkasihdin puhdistamisessa...


...Ja vartioinut sängylle ilmestyneitä epäilyttäviä esineitä.

Se simahti juuri keskelle olohuoneen lattiaa. Saamarin rankkaa tuo siivoaminen.

21.2.2009

Vauvoja!

Hyvät naiset ja herrat, saanko esitellä - noitapojat!






En tajua, miten korvat voi olla noin pienet. En ylipäätään ymmärrä miten mistään noin pienestä voi mukamas kasvaa täysikokoista koiraa. Näyttävät ihan marsuilta. Pieniltä marsuilta. 
Tuo keskimmäinen on ehkä suosikkini, sillä näyttäisi nyt jo olevan tyylipuhdas luminenä, jollainen siis myös Nidolla on. Lisäksi sen naamio näyttää niin vahvalta, että pysyy silmienkin välistä tummana varmasti aikuisikään saakka. Toisaalta ensimmäisen naamio on hirveän kaunis ja tuo viimeinen on söpön persoonallinen.

Olisikohan meillä tilaa kolmelle? 

20.2.2009

Kesäfiilistelyä

En oikein ymmärrä niitä tutkimuksia, joissa väitetään että koirat eivät tunne kuten ihmiset, ja että ne ennen kaikkea eivät missään nimessä ole:
1) huumorintajuisia
eivätkä ainakaan tunne
2) mustasukkaisuutta

Toisaalta olen epäillyt jo pidempään, että Nido on vähintään puoliksi ihminen (toiselta puoleltaan kissa tai rusakko), mutta se joka tapauksessa osoittaa päivittäisellä käyttäytymisellään edelliset käsitykset vääriksi.  

Tuo humoristisuus ilmenee lähinnä uskomattomana komiikan ajoituksen tajuna. Esimerkiksi niin, että kun on vieraita kylässä ja keskustelu tyrehtyy, haetaan vessasta vessapaperirulla joka toimitetaan hieman revittynä suoraan vieraan syliin. 
Koska tämä puolison yötyöskentely on itselleni vielä hieman epämiellyttävä muutos, valvon puolison työ-öinä kolmeen tai neljään. Ja Nido nukkuu sikeästi. Sitten herään ininään ja tapittavaan silmäpariin n. kolmen tunnin kuluttua nukahtamisestani. Tarpeitaan ei siis missään nimessä voinut tehdä ulos iltalenkillä. Eikä ainakaan ilmoittaa vessahädästään niinä kolmena tuntina jotka emäntä iltalenkin jälkeen vielä valvoi. Ehei, piti odottaa että emäntä nukahtaa ja iskeä vasta sitten. 
Sen jälkeen piti nukkua siihen saakka, että isäntä tulee töistä (klo 08:00), ja sitten herättää molemmat heti kun isäntä on nukahtanut. Ja huomata vasta ulkona, että ei mulla oikeastaan olekaan enää kakkahätä. 

Asia erikseen on tuo mustasukkaisuus. Eräs tapaamani koiraihminen kerran naureskeli Nidon kärsivän ainoan lapsen syndroomasta, mikä on minusta erinomainen termi ilmiölle. 

Nidolla on aivan uskomaton, lähes yliluonnollinen kyky aavistaa/huomata/haistaa, että jollakin toisella koiralla on jotakin mielenkiintoista hallussaan. Ja sitten se jokin mielenkiintoinen pitää varastaa. Yleensä Nido on ryöstöretkillään niin törkeä, että toinen koira menee hämilleen ja silkasta hämmennyksestä luovuttaa saaliin Nidolle. Mikäli se ei toimi, Nido harhauttaa. Tuo kaikki olisi jopa ymmärrettävää, mikäli se oikeasti olisi kiinnostunut saaliista. Mutta ei se ole. Se ei koskaan syö keppejä oma-aloitteisesti, mutta varastaa ne muilta, heittää maahan ja pissaa päälle. Se pitää siis viimeiseen saakka kiinni siitä periaatteesta, että kukaan muu ei saa omistaa mitään. Lohduttavaa sinänsä, että mikäli tämä kotikoirana olo ei uravalintana lopulta kiinnostakaan sitä, sillä saattaisi olla edessään pitkä ura politiikassa.

En ole koskaan pitänyt kesästä, mutta nyt koiran myötä kesään on alkanut sisältyä niin paljon kivaa puuhailua, että sitä odottaa oikein innolla. Nidon kesäharrastuksiin kuuluvat auringonpalvonnan ja uimisen lisäksi erinäiset puutarhatyöt. Joita se on tähän mennessä harrastanut vain ja ainoastaan laumanjohtajan äidin kukkapenkissä. Siis näin:


Koska laumanjohtaja ei rivakasta kannustuksestani huolimatta kokenut tarpeelliseksi hakeutua insinöörikoulutukseen, oli kukkapenkin peittäminen laudoilla hänen käsityksensä hyvästä ideasta. Mikä johti tähän (kuva otettu samassa tilanteessa kuin edellinen):


(Minusta tuo ilme on selkeän omahyväinen. Tiedoksi vaan niille koiran tunteettomuutta tutkiville ihmisille.)

Kesää odotellessa.

Viimeisimmät pentutiedot: meidän ei ilmeisesti tarvitsekaan hakea pentua aivan Ruotsin länsirajalta saakka. Kennelistä ollaan tulossa luovutusviikonloppuna näyttelyyn Tukholmaan, joka on n. 300 kilometriä mieluisampi ratkaisu meille. Suunnittelimme alustavasti, että ajettaisiin Turkuun, yövyttäisiin siellä ja luovutuspäivän aamuna suunnattaisiin sieltä autolautalla Tukholmaan. Tämä siksi, että Tukholma-Helsinki-väli on 8-viikkoiselle koiranpennulle ulostuspoliittisista syistä aika saamarin paljon pidempi matka kuin Tukholma-Turku.

Saimme myös alustavasti tietää pentumme virallisen nimen: Bedarra Son Of A Witch. Ja se on siis joku näistä pötkylöistä (tai hamstereista, kuten kasvattaja itse sanoo):


Kaikki pennut ovat samanvärisiä ja oletettavasti silmiltään ruskeita. Meillä ei ole minkäännäköisiä vaatimuksia pennun ulkonäön suhteen, mutta tämän kuvan perusteella on kyllä pakko tykätä tuosta emon kuonon alla lymyilevästä pennusta. Juuri tuollaisia uranuurtajia tarvitaan! Ei välitetä siitä, mitä muut tekevät, vaan kuljetaan rohkeasti omia polkuja!

Pennuista pitäisi tulla tarkempia kuvia näinä päivinä, kun ovat saavuttaneet yhden viikon kunnioitettavan iän. Palaan asiaan heti kun saan lisää kuvia.

19.2.2009

Pieni kirja unettomuudesta, osa 1

Unettomuudessa on se mielenkiintoinen osatekijä, että se suurin siitä aiheutuva ahdistuneisuus ei johdu siitä itse nukkumattomuudesta. Vaan siitä, että on sen kanssa yksin. Että ainoa paikalla oleva henkilö (kuvassa alla) ei voi empaattisuuttaan edes teeskennellä, etteikö saisi aivan pirun hyvin nukutuksi ihan missä vaan, esimerkiksi kenkähyllyä vastapäätä.


Tietysti sekin on mahdollista, että se vaan vilpittömästi paneutuu esittelemään ahkeran emäntänsä aikaansaannoksia - trimmattuja tassunpohjia, joihin emäntä käytti päivästään sen osan, jonka olisi ehkä voinut käyttää myös koulutöihin. Että kyllä sitä nyt kelpaa köllötellä, varpaanvälit ilmavina.

Terveisiä vaan niille naapureille, jotka mahdollisesti tälläkin hetkellä (klo 02:30) miettivät, miksi en voi vaihtaa edes levyä välillä. Tiedoksi heille, että erinomaisen loistavia levyjä voi aivan hyvin kuunnella viisikin tuntia putkeen. 

Hyviä uutisia: pentukuvia luvassa perjantaina. 

Huonoja uutisia: tänään on vasta torstai.

18.2.2009

Jään yli Seurasaareen...

Ajattelin tänään aloittaa Rajasaarella. 

Huomaan usein hehkuttavani saarta vastaantuleville koiranulkoiluttajille ja näissä taajaman pienemmissä koirapuistoissa myös painostavani koiranomistajia saarireissulle. Olen myös raahannut saareen kaikki perheenjäseneni sekä kaikki parhaat kaverini muutamaa järjestelmällisesti kieltäytynyttä lukuunottamatta. Saari on toki ainutlaatuinen paikka koirillekin, mutta meille kehä III:n sisäpuolella kasvatetuille se on myös erinomainen ulkoilupaikka. Koska laumassamme harrastetaan kohtalaisen paljon valokuvaamista, on saari meille erityisen loistava siksi, että koirista saa saaressa edustavia kuvia, joissa tausta on lähes luonnontilassa. Ja koirat onnellisella ilmeellä varustettuja. 

Nyt näkymät ovat erityisen kauniit, kun meri on jäätynyt Rajasaaresta Seurasaareen saakka. Jäällä on viikonloppuisin järjettömät määrät ulkoilijoita ja Nido väsyttää itsensä hetkessä juoksennellessaan Mäntyniemen (joo, koirilla on aika arvovaltaisia naapureita...) ja Rajasaaren väliä. Tässä viime päivien satoa: 



(En osaa yhtään sanoa, miten onnistuttiin saamaan Nido pysymään nätisti paikallaan kuvanoton ajan. Että ihan turha kysellä vinkkejä.)

(Kuvassa uhanalainen jäniskoira hyökkäämässä saaliinsa kimppuun.) 

Vaikka tuo kahdeksan viikkoa tuntuu pitkältä odotusajalta, tajuttiin tässä juuri jotain; meillä olisi pari pienimuotoista remonttiprojektia, joita ei luonnollisestikaan voi tehdä sitten, kun jaloissa pyörii kaikesta mahdollisesta kiinnostuva pentu. Kaiken muun hyvän lisäksi sain eilen uuden idean - haluaisin laattalattian meidän eteiseen ja yhden eteisen kaapin pois (olen ihan oikeasti sitä mieltä, että eteisessä voi olla liikaa kaappitilaa). Viileä laattalattia olisi aivan taatusti tervetullut ylellisyys koirillekin, vaikka Nido onkin sitä tyyppiä, joka ottaa kesäisin aurinkoa parvekkeella ja änkee väkisin saunaan.

Luulisi muuten, että koira joka ei ole ollut yli puoleen vuoteen yhtään yötä erossa laumanjohtajastaan, käyttäisi yönsä lähinnä eteisessä johtajansa perään ulvoen. Juu, ei meillä. Koira oli kuulemma tullut aamuyöllä yövuorosta palaavaa laumanjohtajaa vastaan äärimmäisen laiskana, laskeutunut vaivoin sängystä, käynyt eteisessä heilauttamassa häntää pari kertaa ja kiivennyt takaisin emännän (joka ei siis suinkaan tähän herännyt) viereen nukkumaan.

Aijoo: terkkuja Rockylle ja kiitos iltapäiväisestä leikkiseurasta! Meillä ollaan sen jälkeen nukuttu koko ilta tyytyväisenä eteisessä. Ja annettu iskän ja äiskänkin nukkua rauhassa.


(Tässä illan aikana on muuten ilmennyt myös, että Nido ei ilmeisesti arvosta Nina Simonea. Viheltelee tuskissaan mukana, kun emäntä fiilistelee Simonea levyltä.)

16.2.2009

Alfa ja Omega

Tämä olkoon järjestyksessään ensimmäinen, se mistä kaikki alkaa.

Tiedättekö, miten sydämensä menettää lopullisesti? Kaistapäisesti? Niin, että kaikki sumenee ympärillä ja järjelle voi samalla heittää lopulliset hyvästit? Jos tuo maaginen hetki ei ole sinua vielä kohdannut, tiedät mistä puhun silloin, kun ensimmäisen kerran saat syliisi koiranpennun. Ymmärrys iskee lekan lailla tajuntaasi viimeistään, kun lempikenkäsi lojuvat teurastettuina pitkin lattioita, postin päälle on pissattu ja vesikupin sisältö aaltoilee lattialla, muttet voi lopettaa hymyilemistä. Olet rakastunut. Ja kun luontokappaleeseen kerran rakastuu, se on menoa se.

Tämä tässä on Nido:





Nido täyttää toukokuussa 3. Nidon harrastuksiin kuuluu viherkasvien hoito, sängynvaltaus, lelujen organisoitu järjesteleminen ja piilottaminen ympäri asuntoa, yleinen ulkoilu (emännän vetäminen pulkassa, isännän vetäminen pyörällä, lumikinossukellus ja jätöksissä piehtaroiminen) sekä vieraiden ahdisteleminen. Nido on myös kulinaristi, joka syö tämän hetkisen tiedon mukaan kaikkea muuta paitsi sieniä ja kaikkein mieluiten pahvia tai marjoja. Se on kovin laumakeskeinen, uskollinen ja luottavainen, mutta lämpiää hitaasti vieraille ihmisille. Nidon pentuaikainen lempinimi suvun keskuudessa oli Rantanplan, joka kertoo enemmän kuin tuhat sanaa siitä, millainen otus oli pienenä. Ennen kaikkea Nido rakastaa muita koiria, mutta löytää harvoin itselleen sopivaa seuraa. Nido on siis yksinäinen.

Syystä, joka on jäänyt sekä minulle että laumanjohtajalle hämärän peittoon, emme vielä Nidon pentuaikana saaneet tarpeeksi pentupissasta, kakasta, revitystä pienesineistöstä ja valvotuista öistä. Joten meille tulee siis pentu. Terävähampainen, pennuntuoksuinen, pumpulikarvainen täystuho - pentu.

Kun viikonloppuna juoksentelin Nidon kanssa Seurasaaren jäillä, puhelin soi. Kasvattaja oli ilmoittanut laumanjohtajalle, että saadaan pentu perjantaina, 13. päivä syntyneestä pentueesta. Luovutus on siis kahdeksan viikon päästä, eli meillä on pari kuukautta aikaa tehdä tekemättömät koulutyöt, kantaa matot kellariin ja nostaa irtaimisto ylähyllyille. Aivan ensimmäiseksi olemme tietysti menettäneet järkemme: laumanjohtaja yllätti itsensä intoilemasta uudesta pennusta täysin viattomalle kuntosalityöntekijälle, itse esittelen vauvakuvia pahaa-aavistamattomille luentokavereilleni. 

Kahdeksan viikkoa. Ei auta kun odottaa. Jotkut meistä ovatkin sen jo aloittaneet:


Tässä blogissa kerron teille metsäntuoksuisista turkeista, kylmistä kirsuista ja siitä rajattomasta määrästä onnea, jonka 30-kiloinen citysusi voi ihmiselleen tuoda. Kerron meidän pienestä susilaumastamme. Lukuiloa.