6.12.2009

Lukupiiri

Taannoisista sairastamisista johtuen työt ovat lievästi sanottuna kasaantuneet näille joululomaa edeltäville muutamille viikoille. Eikä Nido siedä kiirettä. Se inhoaa sitä, kun sitä huomioidaan siinä sivussa, eikä sitä voi huijata. Eilen laumanjohtajan pyrähtäessä asioilla Nido asettui rapsutettavakseni ja ärähti, kun epähuomiossa unohduin katselemaan samalla muualle. Se on ollut viime päivät suunnattoman hermostunut aina, kun joku laumasta on puuttunut.

Tänään olemme ylläpitäneet omanlaistamme lukupiiriä. Eli minä olen lukenut ja muut laumanjäsenet ovat vaihtelevalla kokoonpanolla ankkuroituneet ympärilleni.


Sattumalta - ja itsenäisyyspäivän teemaan sopien - luettavana on tällä kertaa Tšetšenian sotiin perehdyttävä järkäle. Nido on asettunut viereeni peittojen sekaan kannustamaan aina, kun olen avannut kirjan.





Jos vaihdan paikkaa, se kulkee perässäni, kurkistaa vessan ovesta perääni tai kömpii viereeni sohvalle. Olen selvästi erikoistarkkailussa. Syytä en tiedä.


Toissaviikkoisella lääkärikäynnillä selvisi, että Kodan testosteronitaso on ilmeisesti tavallista korkeampi, mutta paino sentään (luojan kiitos) pysynyt samana. Se on nyt muutamaa päivää vajaat yhdeksän kuukautta ja painaa 25 kiloa, on joka kohdasta huomattavasti Nidoa leveämpi ja vantterampi. En itse osaa katsoa sitä näkemättä edessäni avutonta ja aivotonta pentua, mutta lauman ulkopuoliset tuntuvat suhtautuvan siihen kuin aikuiseen. Koskakohan Kodan lapsenmieli saavuttaa kehityksessään sen valtavan koon? Vai saavuttaako ollenkaan? Eivätkös satujen jättiläisetkin ole yksinkertaisia, kömpelöitä ja hyväuskoisia?

1 kommentti:

  1. Jopas kirjan valitsit itsenäisyyspäiväksi ;)
    Koirat on kyllä niin laumaeläimiä, ja toisinaan on niin hienoa kuulua siihen laumaan. Joutua just tuommoisen herkeämättömän tarkkailun kohteeksi. Laita joskus semmoinen kuva, missä koiristasi oikein näkee kuinka paljon isompi tämä ns pentu oikein onkaan! Jättiläisethän on kaikesta huolimatta lempeitä ^_^
    Juhlaisaa lukupiiri-iltaa toivotellen.

    VastaaPoista

Kahdeksan tassua ja kymmenen vikkelää sormea kiittävät kommentistasi.