16.6.2009

Matkahäslinki

Jostain syystä keksin, että apinan raivolla kaikkien kalentereihin sovitettu juhannusloma kera uuden pennun ei vielä ole tarpeeksi haastavaa juhannustekemistä. Päätin, että palaamme Puulaveden eteerisen rentouttavasta auvosta jo lauantaina pääkaupunkiin pitämään pirskeitä lähimmille kavereille. Jotta en voisi perua suunnitelmaani, kutsuin ne lähimmät (siis n. 20) kaveria saman tien, ja ajankohta tietysti sopi kaikille.

Tänä aamuna sitten havahduin siihen, että kämppä näyttää Nagasakilta ja huomenna pitäisi olla lähtövalmiina, eikä siivoamiseen, kaupassakäyntiin tai mihinkään muuhunkaan ole aikaa enää sitten, kun lauantaina juuri ennen juhlia pääsemme kotiin. Laumanjohtaja katsoi asiakseen olla koko päivän töissä ja ilmatilaa vaarantamassa, joten pölypallojen, yleisen sotkun ja kahden mökkihöperöityneen siperianhuskyn kanssa oli sitten taisteltava yksin.

Koda antoi taidonnäytteen veitsenterävästä tilannetajustaan kakkaamalla nurkkaan ja pissaamalla sänkyyn sillä välin kun itse heiluin raivopäisenä imurin varressa ja vaihtelin kattolampun paikkaa ruokapöydällä seisten. Kyllä se on kuulkaa hieno eläin.

Kamera ja musiikkisoitin latautuvat, laukut (niin minun, laumanjohtajan kuin koirienkin) on pakattu ja koiria väsytetään juuri puistossa.

Koska päivä on ollut sieltä selkeästi stressaavimmasta päästä ja lämmin sauna odottaa, itse kukin voi rentoutua sopivaan juhannustunnelmaan näiden viikonloppuisten auringonottokuvien parissa. Mukana loikoilemassa myös tyylikkään kesätukan luottokampaajallaan leikkauttanut Hänen Keisarillinen Pyhyytensä, tuttavallisemmin Ronja.





Laumamme toivottaa Suden hetken lukijoille erinomaista keskikesän juhlaa ja palaa taajuuksille hulinasta toivuttuaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kahdeksan tassua ja kymmenen vikkelää sormea kiittävät kommentistasi.