12.6.2009

Hirviöitä jalkopäädyssä


Kun aamulla herään, yritän tehdä sen mahdollisimman äänettömästi. Avaan silmät ja analysoin tilanteen. Haiseeko kakka? Ei. Loriseeko pissa jossain? Ei. Kuuluuko omaisuudentuhoamisääniä? Ei tällä hetkellä. Se siis nukkuu. Minulla on ainakin käytännössä aikaa käydä vessassa, ennen kuin se on pakko viedä ulos. 

Sitten selvitän sen sijainnin.

Jalkopäädyssä lattialla, minun ja oven välissä. Saamari. Sen ohi ei pääse vessaan ilman että se herää. Kun yritän nousta varovasti, se iskee.

Se hyökkää kimppuuni häntä ja korvat heiluen, innoissaan mouruten ja minulla on n. 5 sekuntia aikaa pukea pihakelpoiset vaatteet päälle. (Tiedoksi tätä mahdollisesti lukeville naapureille että ei, en todellakaan suunnittele niitä aamuisia asujani etukäteen ja kyllä, tukkani on luonnontilassa juuri sen näköinen.) Tänä aamuna puoliunessa pihalla Kodan kanssa seistessäni satuin vilkaisemaan itseäni rappukäytävän ikkunasta ja nauroin ääneen. Tietenkään kukaan ei ole vastaheränneenä parhaimmillaan, mutta ilmeisesti toiset meistä alittavat riman oikein rytinällä.

Näin Eurovaalien jälkitunnelmissa on sanottava, että Nidossa on paljon samaa kuin keskiverto äänioikeutetussa. Se on kyllä vahvasti sitä mieltä, että ei ole vallitseviin olosuhteisiin tyytyväinen, muttei jaksa tehdä mitään niitä muuttaakseen. Kaikkea uutta ja mullistavaa se vastustaa kärkkäästi, mutta nöyrtyy muutoksiin nopeasti. Se ei ikinä haluaisi suihkuun eikä etenkään harjattavaksi, mutta ei pistä toimituksia vastaan sitten kun on jo suihkun/harjan alla. 

Lisäksi sitä on helppo manipuloida.
Tänään huomasin, että jos teeskentelen harjaamisessa olevan kyse koirahieronnasta, sukimisesta ja hellimisestä, se suostuu harjattavaksi oikein mielellään.

Eikö teistäkin näytä siltä, kuin se hymyilisi tässä omahyväisenä kiristettyään emännältään puolen tunnin kokovartalohieronnan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kahdeksan tassua ja kymmenen vikkelää sormea kiittävät kommentistasi.