6.4.2009

Koda

Hyvät naiset ja herrat, saanko esitellä:

Bedarra Son Of A Witch, Koda

Kuvat otettu viikon välein. Kaikki kuvat © Bedarra.








Koda on kuulemma pentueen selkeä pomo ja pennuista kaikista suurin. Sitä ei häiritse ryömiä toisten yli ruokakupille eikä sitä jännitä murista lauman vanhemmille koirille. Voimakasta tahtoa löytyy siis jo, vaikka pieni pallero vielä onkin. Toisaalta Nidokin on niin vahvaluonteinen, että sille ei sopisikaan kaveriksi kuin toinen samanlainen luupää.

Ajattelin myös hieman valaista tarinaa Kodan nimen takana. Nidon nimen keksimme aikoinaan vahingossa ja nyt toisen koiran nimeä miettiessämme tulimme siihen tulokseen, että jos toisen nimi on jo niinkin erikoinen kuin Nido, ei toisellekaan voi antaa nimeksi mitään perus-Mustia.

Vaikkei Mustissa mitään vikaa olekaan.

Mietimme nimeä pitkään ja halusimme että sillä olisi jokin mieltäylentävä syvempi merkitys; selasimme skandinaavista jumaltarustoa ja erikielistä susisanastoa, kunnes mieleeni tuli Koda. Jotenkin pyörittelin sen lappalaiskodasta ja se tuntui heti sopivalta. Viime metreille toisena nimivaihtoehtona pysyi myös Oden, josta kumminkin luovuttiin siksi, että siitä puuttui se tietynlainen jämäkkyys, jota koiran nimessä mielestämme tulisi olla. Siis lähinnä sen takia, että sitä olisi helppo käskyttää, eikä sille tarvitsisi hankalan nimen takia keksiä kymmeniä näppärämpiä lempinimiä. Toinen etenkin itselleni mieluinen nimivaihtoehto oli Rodin, joka laumamme kielellisesti lahjattomampien jäsenten mielestä oli liian monimutkainen. Höh!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kahdeksan tassua ja kymmenen vikkelää sormea kiittävät kommentistasi.